Boeingin Starliner-aluksen oli tarkoitus viipyä Kansainvälisellä avaruusasemalla testilennolla noin viikon verran, mutta NASA ja Boeing ovat pidentäneet lennon kestoa.
5. päivä kesäkuuta avaruuteen laukaistu miehitetty Boeing Starliner -alus on kohdannut joitakin teknisiä ongelmia ja NASA on kertonut, että se yhdessä Boeingin kanssa haluaa toistaiseksi jatkaa ongelmien selvittelyä ja siksi pidentää Sarlinerin lentoa.
Starliner telakoitui onnistuneesti Kansainväliseen avaruusasemaan 6. päivä kesäkuuta. Starlinerin viidessä ohjausmoottorissa oli kuitenkin toimintahäiröitä ja jo ennen laukaisua tiedossa olleen heliumvuodon lisäksi avaruudessa ilmeni lisää heliumvuotoja.
Ongelmat koskevat Starlinerin huoltomoduulia, joka ei palaa maahan. Tästä syystä ongelmia halutaan selvittää avaruudessa mahdollisimman pitkälle ennen paluulentoa. Tälle lennolle suunniteltu Starlinerin pisin avaruudessa olo on kuitenkin enintään 45 vuorokautta *. Alkuperäiseen noin viikon lentoon on siis varauduttu runsaalla marginaalilla. Starliner on kuitenkin suunniteltu puolen vuoden avaruusasemalentoja varten, jollaisia sillä on tarkoitus lentää tämän koelennon jälkeen.
Astronautit Barry "Butch" Wilmore ja Sunita Williams voisivat olla avaruusasemalla pidempäänkin, mutta aina kaikissa olosuhteissa jokaisella avaruusasemalla olevalla on oltava valmis paluulento. Hätätilassa jokaisen aseman asukkaan on voitava nopeasti mennä omaan paluualukseensa ja lentää takaisin maahan.
NASA on ollut jonkin verran epäselvä tiedotuksessaan, minkä takia on syntynyt paljon spekulointia Starlinerin todellisesta kunnosta ja onko astronauttien sillä turvallista lähteä paluumatkalle. NASA on kuitenkin suhteellisen selkeästi kertonut, että Starliner on valmiudessa millä hetkellä tahansa toimimaan pelastukapselina ja että paluulentoa on viivytetty siksi, että ilmenneitä ongelmia voidaan selvittää ennen kuin huoltomoduuli paluun yhteydessä ohjataan tuhoutumaan ilmakehään.
Tällä hetkellä NASA ei ole kertonut milloin Starlinerin on tarkoitus lähteä avaruusasemalta.
---
* Päivitys 29.6.2024: NASA:n alkujaan ilmoittama 45 vuorokauden raja Starlinerin lennolle johtuu aluksen akuista. Kun Starliner on telakoituneena asemaan ja saa ladattua akkunsa aseman sähköjärjestelmästä sekä akkujen kuntoa seuraavat anturit kertovat akkujen olevan hyvässä kunnossa, siirtyy 45 vuorokauden raja jatkuvasti eteenpäin.