CST-100 Starliner laukaistiin avaruuteen 20. päivä joulukuuta Atlas V -kantoraketilla. Kun Starliner irrottautui Atlaksen toisesta vaiheesta ja aloitti oman itsenäisen lentonsa, oli Starlinerin automaatiota ohjaava kello 11 tuntia väärässä ajassa. Tästä syystä kapseli ei tehnyt oikeaa radankorjauspolttoa, vaan sen sijaan kulutti polttoainetta turhaan asennonsäätöön. Lennonjohdolla oli myös aluksi vaikeuksia saada kapselia hallintaansa - tämä johtui mahdollisesti siitä, että lennon johdon komentojen välitys oli juuri sillä hetkellä vaihtumassa satelliitista toiselle ja tämä saattoi aiheuttaa hetken katkoksen yhteyksissä.
Starlinerin lento saatiin vakautettua sopivalle kiertoradalle, mutta koska polttoainetta oli kulunut ennakoitua enemmän, ei Kansainvälistä avaruusasemalle talakoitumista enää haluttu yrittää.
Starlinerilla onnistuttiin tekemään kuitenkin useita testejä. Esimerkiksi kapselin kykyä lentää hallitusti avaruudessa ja telakoitumisessa tarvittavaa kykyä pysähtyä paikoilleen suhteessa avaruusasemaan voitiin testata, vaikka avaruusaseman läheisyydessä ei oltukaan.
Kolmantena lentopäivänä Starliner ohjattiin lakeutumaan maahan ja onnitunut lasku laskuvarjoilla kuivalle maaperälle päätti osittain epäonnistuneen koelennon.
Nasa ja Boeing jatkavat lennon tietojen analysointia ja alkuvaiheen ajastinongelman selvittelyä. Analyysien pohjalta tehdään päätös milloin Starliner on valmis ensimmäiseen miehitettyyn lentoon avaruusasemalle.