NASA onnistui Artemis 1 -kuuraketin tankkaustestissä 21. syyskuuta. Testi tehtiin polttoaineena käytetyn vedyn tankkaamisessa havaitun vuotavan liittimen vaihdon jälkeen. Syyskuun loppuun suunnitellusta raketin laukaisuyrityksestä jouduttiin kuitenkin luopumaan Floridaa lähestyneen hurrikaanin takia. Artemis-raketti siirrettiin takaisin asennushalliin ja nyt NASA tähtää marraskuun 12. päivä aukeavaan laukaisuikkunaan, joka kestää aina marraskuun 27. päivään asti.
Venäläinen Sojuz MS-22 laukaistiin avaruusasemalle 21. päivä syyskuuta. Kansainvälisestä tilanteesta huolimatta Roscosmos ja NASA jatkavat yhteistyötä ja Sojuzin kyydissä oli kahden venäläisen kosmonautin lisäksi amerikkalainen astronautti Frank Rubio. Vastaavasti venäläinen Anna Kikina on lähdössä lokakuun alussa SpaceX:n Dragon-kapselin kyydissä avaruusasemalle.
Venäläinen Sojuz MS-21 palasi avaruusasemalta Maahan 29. päivä syyskuuta mukanaan kolme kosmonauttia.