04.03.2021 SpaceX:n kokeellisen raketin kolmas koelento

SpaceX teki kolmannen 10 km korkeuteen yltäneen koelennon kokeellisella Starship-aluksellaan. Tällä kertaa myös laskeutuminen onnistui.

Spaceship SN10 hetki ennen laskeutumista onnistuneelta lennolta.
Kuva: SpaceX

Starship SN10 (serial number 10) osoitti SN8 ja SN9 lentojen tavoin, että SpaceX kykenee lentämään ilmakehässä hyvin hallitusti, jopa leijailemaan paikoillaan 10 km korkeudessa raketti pystyasennossa. Samoin kaikki kolme koealusta ovat onnistuneesti kääntyneet vaaka-asentoon ja laskeutuneet takaisin maanpintaa kohti. Aivan viime hetkellä Spaceship kääntyy pystyasentoon ja jarruttaa moottoreillaan. SN8 ja SN9 päättyivät kuitenkin räjähdykseen, kun manööveri ei onnistunut täysin. SN10 onnistui ja alus jäi laskeutumispaikalle pystyasentoon, hieman kallistuneena. Vino asento saattoi johtua siitä, että SN10-aluksen laskeutumistelineet eivät oleet vielä lopulliseksi suunniteltu versio.

Noin kymmenen minuuttia onnistuneen laskeutumisen jälkeen SN10 kuitenkin tuhoutui räjähdyksessä. Räjähdyksen syy ei heti ollut tiedossa.

SpaceX:llä on valmisteilla useita Starshipin prototyyppejä, joten SN11 lento on odotettavissa mahdollisesti piakkoin.

- - -

Avaruuslennot.fi ei aktiivisesti seuraa kaikkia SpaceX:n Starship-aluksen testejä ja koelentoja, koska toistaiseksi alus on hyvin kokeellisessa vaiheessa, jossa SpaceX kehittää ja opettelee aivan uudenlaisia valmistustekniikoita, materiaaleja, moottoreita ja rakenteita. SpaceX saa kuitenkin paljon huomiota julkisuudessa ja myös sen Starship-kehityshanketta seurataan laajasti usein ilman, että tehdään eroa SpaceX:n operatiivisten lentojen ja koelentojen välillä, joten aika-ajoin avaruuslennot.fi julkaisee myös uutisia ja yhteenvetoja kehitysprojektin tilanteesta.

SpaceX:llä on säännöllisessä käytössä oleva Falcon 9 kantoraketti, jolla tehdään jatkuvasti operatiivisia lentoja. Avaruuslennot.fi seuraa Falcon 9:n miehitettyjä lentoja sekä rahtilentoja avaruusasemalle, mutta ei kaikkia satelliittilaukaisuja eri tilaajille.