16.11.2020 Astronautit laukaistiin kohti avaruusasemaa

Maanantaiaamuna 16. päivä marraskuuta SpaceX:n Falcon 9 kantoraketti vei Dracon kapselin avaruuteen. Kapselissa matkustivat astronautit Michael Hopkins, Victor Glover, Shannon Walker ja Soichi Noguchi.

Dragon Falcon 9 kantoraketin kärjessä hetki ennen laukaisua.
Höyry kantoraketin ympärillä johtuu polttoainesäiliöstä haihtuvasta kylmästä happesta.
Kuva NASA TV

Laukaisu tapahtui kello 2.27 Suomen aikaa. Aluksen on määrä saavuttaa Kansainvälinen avaruusasema tiistaiaamuna, noin 25 tunnin lennon jälkeen.

Asemalle saapumisen jälkeen astronauttit tulevat työskentelemään seuraavat kuusi kuukautta avaruudessa.

Crew-1 lennoksi nimetty laukaisu on ensimmäinen säännölliseksi tarkoitettu Nasan tilaama yksityisen yrityksen toteuttama Kansainvälisen avaruusaseman miehistölento. Jatkossa SpaceX ja myöhemmin Boeing lentävät miehistöjä asemalle. Myös Venäjä jatkaa Sojuz-aluksellaan lentoja niin, että asemalla voidaan pitää seitsemän hengen miehistöä.

Seuraavien 15 kuukauden ajan avaruudessa tulee olemaan jatkuvasti SpaceX:n Dragon-kapseli, joko miehistön tai rahdin kuljettamiseen tarkoitettu. Aikataulujen mukaan usein kaksi Dragonia samaan aikaan.