Miehittämätön Dracon-rahtialus laukaistiin avaruuteen SpaceX-yhtiön Falcon 9 -kantoraketilla varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa 8. päivä lokakuuta. Dracon saavutti onnistuneesti kiertoradan ja aloitti kolmipäiväisen lähestymislennon kohti Kansainvälistä avaruuasemaa.
SpaceX kertoi yhden Falcon 9 -kantoraketin yhdeksästä moottorista kärsineen toimintahäiriön runsaan minuutin lennon jälkeen ja lentojärjestelmän sammuttaneen viallisen moottorin. Järjestelmä laski tarvittavat muutokset nousuprofiiliin ja jäljelle jääneet kahdeksan rakettimoottoria riittivät suunnitellusti nostamaan Dracon-kapselin toivotulle kiertoradalle.
09.10.2012 täsmennys: Falcon 9 on kaksivaiheinen raketti. Ensimmäisessä vaiheessa on yhdeksän SpaceX:n suunnittelemaa ja valmistamaa Merlin 1C rakettimoottoria. Ensimmäisen vaiheen nimellinen toiminta-aika on 170 sekuntia. Toisessa vaiheessa on yksi Merlin Vacuum rakettimoottori ja sen toiminta-aika on 345 sekuntia. Siten varsinaisesti toinen vaihe vei Draconin kiertoradalle.