SpaceX laukaisi 10. päivä syyskuuta maata kiertävälle radalle Dragon-kapselin, jossa neljä matkustajaa lähti vajaan viikon mittaiselle avaruuslennolle. Lennolla on tarkoitus tehdä ensimmäinen yksityinen avaruuskävely.
Matkaan lähti lennon tilannut miljardööri Jared Isaacman, Scott Poteet, Sarah Gillis ja Anna Menon. Gillis ja Menon ovat SpaceX:n työntekijöitä. Lento on ensimmäinen kolmesta suunnitelluista Polaris-ohjelman lennosta.
Tällä lennolla Dragon-kapselin on tarkoitus nousta korkeammalle kuin yksikään miehitetty alus on sitten Apollo-lentojen lentänyt. Radan korkeimmaksi kohdaksi on suunniteltu noin 1400 kilometriä. Esimerkiksi Kansainvälinen avaruusasema on noin 400 kilometrin korkeudessa.
Korkeusennätyksen jälkeen rataa madalletaan niin, että radan korkein kohta on noin 750 kilometriä. Lennon kolmantena päivänä miehistön on tarkoitus tehdä avaruuskävely. Koko kapseli tyhjennetään ilmasta ja kaksi miehistön jäsentä käy vuorollaan aluksen telakointiportin tilalle asennetulla eräänlaisella porraskaiteella (”skywalker”).
Dragonissa ei ole ilmalukkoa, vaan koko alus tyhjennetään ilmasta ja kaikkien neljän matkustajan on käytettävä avaruuspukua. Avaruuspuvut ovat SpaceX:n suunnittelemia ja aiemmilla Dragonin lennoilla käytetyistä puvuista edelleen kehitettyjä versioita. Pukuja voidaan käyttää laukaisun ja laskeutumisen aikana kuten aiempiakin pukuja, mutta ne mahdollistavat myös avaruuskävelyn. Puvut on kävelyn ajan kytketty Dragoniin ja astronautit saavat happea yhdyskaapelin kautta. Kävelyn aikana astronautit hengittävät avaruuspuvuissa puhdasta happea 0,35 baarin paineessa. Normaali ilmanpaine merenpinnan tasolla on noin 1,013 baaria, josta happea on 21 prosenttia.
Lennolla kokeillaan myös tiedonsiirtoyhteyttä Dragonista Starlink-satelliiteihin laserin avulla. Normaalisti miehitetyillä lennoilla käytetään NASA:n TDRS-satelliittiyhteyttä ja SpaceX:n yksityiset lennot ovat saaneet vain vähän yhteyskasiteettia käyttöönsä. Omalla Starlink-yhteydellä SpaceX voi välittää esimerkiksi videokuvaa lennoiltaan rajoituksitta.
Lennolle on varattu myös muita tieteellisiä ja teknisiä kokeita, joita astronautit tekevät.