SpaceX rakentaa tuhansien pienten tietoliikennesatelliittien verkostoa matalalle Maan kiertoradalle. Satelliittien on tarkoitus tarjota internetyhteyksiä lähes kaikkialle.
Starlink-satelliitteja laukaistiin avaruuteen kerralla 60 kappaletta. SpaceX on kolmella aiemmalla laukaisulla vienyt avaruuteen kuusikymmentä satelliittia per laukaisu sekä aiemmin kaksi testisatelliittia. Tämä laukaisu oli numeroltaan laukaisu kolme, koska ensimmäinen 60 kappaleen erän laukaisun oli vielä satelliittien kehitysversioita ja SpaceX nimesi kyseisen laukaisun numeroksi nolla.
Starlink-satelliitit pystyvät liikkumaan itsenäisesti avaruudessa ja ne hakeutuvat vähitellen kukin omalle tavoitekiertoradalleen 550 kilometrin korkeuteen. Laukaisutilanteessa kaikki satelliitin päästetään lentoon yhtenä ryppäänä ja ne siksi ne aluksi lentävät yhdessä jonomuodostelmassa.
Laukaisun yhteydessä SpaceX onnistui jälleen palauttamaan Falcon 9 -kantoraketin ensimmäisen vaiheen uudelleenkäytettäväksi. Kantoraketti laskeutui sitä merellä odottaneelle lautalle. Lisäksi SpaceX sai laivallaan kiinni laukaisun aikana toisen satelliiteille suojaa antaneista nokan suojakuoren puolikkaista - joka myöskin on tarkoitus käyttää uudelleen tulevilla lennoilla. Suojakuoret laskeutuivat merelle laskuvarjon varassa ja SpaceX:n kaksi nopeakulkuista laivaa oli niitä odottomassa. Laivojen kannen yläpuolelle on viritetty verkko, johon kuoret yritetään saada pyydystettyä.
SpaceX:n suunnitelmissa on jopa yli kaksikymmentä Starlink-satelliittien laukaisulentoa vuoden 2020 aikana.